AEG-akut

Kirjoittaja ajk
Viimeksi päivitetty 9.8. 2006



AEG-akut

Airsoftissa otettiin aikanaan iso hyppäys puhtaasti mekaanisista käsin viritettävistä ja kaasulla toimivista aseista sähkömekaanisiin Automatic Electric Gun:eihin. Monen mielestä kyseessä oli askel taaksepäin realistisuuden ja tunnelman kannalta, eikä tätä tietysti käy kiistäminen, mutta harppaus eteenpäin toimintavarmuudessa ja helppohuoltoisuudessa oli kuitenkin valtaisa. Sähkötoimista airsoft-pyssyä ei parhaassa tapauksessa tarvitse huoltaa juuri ikinä, kunhan pitää huolen siitä että akussa riittää latausta.

On tärkeää, että AEG:n mekaaninen puoli toimii moitteettomasti. Se ei kuitenkaan yksinään riitä, jos koneistoa pyörittävä moottori ei saa tarvitsemaansa käyttövoimaa, mikä siis otetaan akkupaketista. Yksinkertaisimmillaan akku vain kytketään aseeseen ja tarpeen tullen laturiin, mutta on monia asioita joita on hyvä tietää akkujen toiminnasta, jotta niitä osaa käyttää ja huoltaa oikein. Lisäksi erityisesti asettaan viritteleville pelaajille tulee ennemmin tai myöhemmin eteen tilanne, jossa perusakku ei enää oikein riitä, vaan tarvitaan enemmän ytyä. Silloin yksi varteenotettava vaihtoehto on akkupaketin kokoaminen itse.

Perusasioita

AEG saa käyttövoimansa akkupaketista, joka koostuu yleisimmin seitsemästä akkukennosta. Kukin kenno on oma ladattava paristonsa, jonka nimellisjännite on 1,2 volttia. Kun kennoja kytketään ns. sarjakytkentään, saadaan paketti jonka jännite kohoaa niin moninkertaiseksi kuin kennoja on - tavallisimmin siis 7 x 1,2 = 8,4 volttia.

Sarjaan kytkeminen tarkoittaa siis kennojen (tai tavallisten paristojenkin) kytkemistä peräkkäin siten, että edellisen kennon positiivinen napa on aina kiinni seuraavan negatiivisessa, lopuksi koko paketin päistä otetaan ulos plus- sekä miinusjohdot ja kytketään liittimeen. Tämän ohella on olemassa rinnakkaiskytkentä, jossa kaikkien kennojen plus- ja miinusnavat yhdistetään samalla johdolla liittimeen, jolloin akkupaketin jännite pysyy 1,2 voltissa mutta sähköä riittää pidemmäksi aikaa. Tällä kytkennällä ei ole juurikaan käyttöä airsoft-maailmassa.

Jännitteen ohella kennoilla on toinen tärkeä ominaisuus, kapasiteetti, jota mitataan ampeeritunneissa. Yksikkö kertoo että esimerkiksi yhden ampeeritunnin (tai tuhannen milliampeeritunnin, kuten kennoissa on tapana ilmoittaa: 1 Ah = 1000 mAh) kenno voi periaatteessa syöttää laitteeseen yhden ampeerin virtaa yhden tunnin ajan. Airsoft-aseen virrankulutus ei tietenkään ole tällä tavalla tasaista, mutta pääasia on että suurempi kapasiteetti tarkoittaa useampia laukauksia yhdellä latauskerralla.

Kapasiteetti toimii rinnan- ja sarjankytkennässä päinvastoin kuin jännite, joten seitsemästä 600 mAh:in kennosta koottu "mini type"-akkupaketti on edelleen kapasiteetiltaan 600 mAh. Rinnankytkennässä saataisiin puolestaan aikaan 1,2 V 4200 mAh -akkupaketti, mutta tällaisella ei ole ainakaan airsoft-sovelluksissa juuri käyttöä. Yksi mahdollisuus tosin on kytkeä kaksi kokonaista akkupakettia rinnan jos aseessa on esimerkiksi kaksi akkutilaa, mutta tämä ei ole normaalisti tarpeellista.

Kennoja paketissa

Maruin aseissa käytetään pääasiassa kahdenlaista akkupaketin muotoa. Kaikkein tavallisin, ns. "mini type"-akku on järjestetty siten, että seitsemästä kennosta muodostetaan ensin kaksi kolmen kennon pötköä, jotka seitsemäs kenno yhdistää toisessa päädyssä. Jäljelle jääviin vapaisiin päätyihin kytketään johdot ja liitin. "AK type"-akussa puolestaan kaikki kennot ovat samassa, seitsemän kennon mittaisessa pötkössä ja toinen liittimelle tuleva johto on selvästi toista pidempi.



"Large type"-akkupaketti on samanmuotoinen kuin "mini type", mutta on tehty suuremmista akkukennoista. Jännite pysyy siis samana, mutta latausta riittää selvästi pidemmäksi aikaa. Lisäksi on vielä varsin harvinainen "SD type", jossa on kolmen ja neljän minikennon pötköt rinnakkain ja tavallaan yksi vapaa paikka puuttuvalle kahdeksannelle kennolle.

Mini- ja largeakut ovat näistä yleisimpiä. Yleensä large menee sellaisiin aseisiin joissa on täysikokoinen perä tai suuri etukahva, mini muihin. AK-akkua käytetään muutamassa aseessa jossa ei ole tarpeeksi leveää yhtenäistä tilaa kaksiriviselle akulle, esim. AK-47S ja MP5K -mallit. SD-akku on oikeastaan tarpeeton, sillä kutistesukalla pinnoitettu miniakku sopii sitä käyttäviin aseisiin aivan mainiosti. Maruin alkuperäisissä miniakuissa vain on sen verran tukeva muovikuori että jotkin mallit (etunenässä MP5 SD6) tarvitsivat oman akkunsa.

Akkukennoja on hyvin monenlaisia. Airsoft-käytössä ylivoimaisesti yleisimmät lienevät Sanyon 2/3A 600 mAh ("mini type") sekä SC 1700 mAh ("large type") -koon NiCd-kennot. Ne ovat kohtuullisen hintaisia, hyvin laadukkaita ja sopivat mainiosti tällaiseen käyttötarkoitukseen missä tarvitaan verrattain suuria purskeenomaisia virtoja. Viime aikoina rinnalle ovat kuitenkin nousseet myös nykyaikaiset NiMH-kennot, jotka lupaavat samankokoisina reilusti enemmän varausta, ts. enemmän laukauksia per latauskerta.



NiCd- eli nikkelikadmium-kennot ovat vanha keksintö 1800-luvun loppupuolelta. Nimitys tulee suoraan kennon rakenteesta, jossa jännitteen tuottava kemiallinen reaktio tapahtuu em. metallielektrodien (ja elektrolyytin) välillä. NiCd-kennojen hyviin puoliin lukeutuvat helppo lataus, erinomainen kestävyys (eivät hajoa helposti väärinkäytettynäkään), pitkäikäisyys, hyvät virrananto-ominaisuudet myös kylmässä sekä vielä varsin edullinen hintakin. Mainittavana haittapuolena niissä käytettävä kadmium on hyvin haitallinen metalli ja käytetyt kennot ovatkin siksi ongelmajätettä. Myös kennojen kapasiteetti jää jälkeen moderneimmista malleista, joskin riittää useimmiten airsoft-käyttöön ihan hyvin.



Yksi airsoft-akuissa yleisimmin käytetyistä kennoista on Sanyon 600 mAh 2/3 A.


NiMH- eli nikkelimetallihydridi-kennot ovat uudempia, kehitystyö alkoi 1970-luvulla ja yleisesti saatavilla kennoja on ollut 1980-luvun alusta. NiMH-kennoissa haitallinen kadmium on korvattu hydridillä eli vety-yhdisteellä, minkä johdosta kennot ovat huomattavasti ympäristöystävällisempiä (ne tulee silti kierrättää asianmukaisesti). NiMH-kennoilla on selvästi suurempi kapasiteetti, mutta vasta viime aikoina niiden virrananto-ominaisuudet ovat kehittyneet sille tasolle että niitä voidaan käyttää myös airsoft-aseissa. Haittapuolina NiMH-kennojen lataaminen on vaativampaa, niiden käyttöikä on hyvinkin hoidettuna yleensä NiCd-kennoja lyhyempi eivätkä ne toimi kylmässä yhtä hyvin.



Viime aikoina myös NiMH-kennot ovat yleistyneet, tässä Eliten 3600 mAh SC.


Vielä NiMH-kennoja uudempaa teknologiaa ovat litium-ioni sekä litium-polymeeri-akut. Niillä on monia hyviä ominaisuuksia, päällimmäisenä suuri energiatiheys (= iso kapasiteetti pienessä kennossa), mutta ainakin toistaiseksi monet haittapuolet ja paljon korkeampi hinta pitänevät ne poissa yleisestä airsoft-käytöstä. Tulevaisuudessa tilanne voi toki muuttua.


Akkujen käyttö ja ylläpito

Yksi yleisimpiä airsoft-akkuihin liittyviä puheenaiheita on niiden lataaminen ja purkaminen. Kun akkua käytetään, sen varaus purkautuu virtana joka pyörittää moottoria. Lataamisessa akun läpi laitetaan virta toiseen suuntaan, jolloin varausta jälleen kertyy kennoihin. Latausaika riippuu akun kapasiteetista ja käytettävästä latausvirrasta. Esimerkiksi 1700 mAh akku ladattuna 500 mA virralla täyttyy periaatteessa 1700 / 500 = n. 3,5 tunnissa. Todellisuudessa lataamisprosessissa on kaikenlaisia pieniä häviöitä ja akun täyttymistä saa odotella vähän laskettua arvoa pidempään.

Nikkelipohjaiset kennot eivät kuitenkaan ota varausta vastaan tasaisesti, joten puhtaalla tasavirralla lataaminen ei ole hyvä ajatus. Lisäksi sekä NiCd- että NiMH-kennot toimivat huomattavasti paremmin pikalatauksella, hidaslataaminen on haitallista ja korostaa muisti-ilmiön muodostumista, eivätkä kennot aina edes tule täyteen. Hyvä kenno voi vastaanottaa latausta alkuvaiheessa jopa usean ampeerin virralla täysin ilman haittavaikutuksia, joskin virtaa on pudotettava kun kenno alkaa täyttyä. NiMH-kennoille hidaslatausta ei tulisikaan suorittaa lainkaan, sillä NiMH-akun täyttymistä on mahdotonta havaita lämpenemisestä kuten NiCd-kennojen tapauksessa. Vaarallista ylilataamista voi siis tapahtua vaikka kenno olisi aivan kylmä koskettaa!

Poikkeuksena ensilataus suositellaan tehtävän hitaana, noin 15 tunnin latauksena, jotta kennojen kapasiteetti saadaan kunnolla käyttöön. Varastossa lojuessaan kennojen elektrolyytti ei välttämättä ole levinnyt elektrodien väliin tasaisesti ja pitkä lataus korjaa tilannetta. Hidas alkulataus lisäksi tasoittaa kennojen pieniä jännite-eroja, kun lataus ei keskeydy ennen kuin akkupaketin viimeisinkin kenno on aivan täysi. Ei kuitenkaan haittaa suuresti vaikka ensimmäinen lataus olisi ihan tavallinenkin, kennot heräilevät joka tapauksessa muutaman latauskerran jälkeen eikä kapasiteettia menetetä.

Edellämainituista seikoista johtuen ns. peruslaturien käyttöä ei voi suositella, ellei aio jatkuvasti tarkkailla kennojen tilaa hyvin tarkoilla jännite- ja lämpömittareilla. Modernit automaattilaturit osaavat haistella latauksen edistymistä itse ja säätää latausvirtaa sen mukaisesti. Automaattilaturi on tietysti jonkin verran peruslaturia kalliimpi, mutta maksaa itsensä takaisin vaivattomuuden ja selvästi kauemmin kestävien akkujen muodossa. Jos automaattilaturi ei mitenkään tule kysymykseen, täytyy ainakin pitäytyä NiCd-akuissa joissa täyttymisen voi havaita lämpenemisestä. NiMH-akkujen kanssa automaattilaturi on käytännössä välttämätön.



Yleiset Ansmannin AC48-peruslaturi ja ACS410-automaattilaturi. Latausvirrat vastaavasti noin 150 mA ja 700 mA.


Automaattilaturit siirtyvät usein varsinaisen lataamisen jälkeen ylläpitämään akun varausta hyvin pienellä virralla. Tämä kumoaa akkujen luontaisen purkautumisen ja pitää ne täysinä. Ei kuitenkaan ole suositeltavaa jättää akkuja tällaiseen ylläpitoon pitkäksi aikaa, vaan mielummin poistaa akku latauksesta kokonaan ja tarvittaessa täydentää se vielä ennen käyttöä.

Akkujen purkaminen (varauksen käyttäminen loppuun) on toinen yleinen aihe. NiCd- sekä myös pienemmässä määrin NiMH-kennot kärsivät nk. muisti-ilmiöstä, jossa akun kapasiteetti ajan mittaan putoaa ellei sitä käytetä välillä tyhjäksi. Ongelma on todellinen, mutta täytyy kuitenkin hoitaa hienovaraisesti. Kun kennon jännite on pudonnut alkuperäisestä reilusta 1,2 voltista noin 1,0 volttiin, on kennon varaus yli 98-prosenttisesti purkautunut. Tässä vaiheessa kennoa ei tule enää kuormittaa (= jatkaa purkamista), vaan se täytyy jälleen ladata. Jos akun purkamista kuitenkin jatketaan, yksi kenno tyhjenee väistämättä ennen muita ja sen jännite voi kääntyä negatiiviseksi, mikä johtaa lopulta kennon pysyvään hajoamiseen.

Sekä NiMH- että erityisesti NiCd-kennot on hyvä purkaa muisti-ilmiön välttämiseksi 1-3 kuukauden välein, ei kuitenkaan joka latauksen yhteydessä, mikä vain kuluttaa erityisesti NiMH-kennoja turhaan. Käytettävän purkajan täytyy myös osata tunnistaa milloin akku on tyhjä, joten minkä hyvänsä lampun tai vastuksen käyttäminen ei ole suositeltavaa ellei sitten oikeasti seuraa akun jännitettä mittarin avulla itse. Eroa 1,2 ja 1,0 voltin välillä voi olla vaikea havaita suoraan esimerkiksi polttimon kirkkaudesta, vaan kennon jännite saattaa ehtiä pudota esimerkiksi 0,5 volttiin. Automaattilatureista yleensä löytyvä purkutoiminto on hyvä ja huoleton tapa suorittaa tämäkin toimenpide.

Edellämainituista seikoista johtuen uusia ja vanhoja kennoja ei saa sekoittaa akkupakettia kootessa. Oikeastaan olisi hyvä valita uudetkin kennot siten, että niiden jännite on mahdollisimman tarkkaan toisiaan vastaava. Yleensä sentään kennot ovat kuitenkin tarpeeksi samanlaisia uusina eikä tuolla pienellä viilauksella airsoft-käytössä saavuteta samanlaista etua kuin ehkä radio-ohjattavissa kilpa-autoissa ym., missä viimeinenkin voltin kymmenesosa voi ratkaista kisan.

Vielä yksi aihe josta voisi tässä yhteydessä muutaman sanasen sanoa on ns. zapping, jota RC-maailmassa harrastetaan. Kyse on kennon täräyttämisestä isohkolla energiapulssilla, millä toivotaan olevan positiivisia vaikutuksia. Tärskyn on todettu nostavan vielä käyttämättömän kennon jännitettä 20-40 mV tavalla, jota ei täysin tunneta. Toimenpide auttaa ainoastaan uusilla NiCd-kennoilla eikä se korjaa tai paranna jo käytettyjä kennoja. Homman hyödyllisyys airsoft-akkujen tapauksessa on vielä auki, mutta sinänsä ihan tutkimisen arvoinen juttu.


Erikoisemmat akut

Akkupaketin jännite vaikuttaa eniten moottorin pyörimisnopeuteen ja sitä myötä aseen tulinopeuteen. Jos siis tahdotaan suurempaa tulinopeutta, tai on tarkoitus kompensoida esimerkiksi virityksen vuoksi alhaiseksi pudonnutta tulinopeutta, on tehokkain lääke ottaa käyttöön korkeajännitteisempi akku. Tämä tarkoittaa useampia kennoja ja sitä myöten yleensä suurempaa tilantarvetta. Monet ns. viritysakut ovatkin varsin erikoisen muotoisia jotta ne sopisivat ahtaaseen akkutilaan. Tällaisia erikoisakkuja saa kaupasta melkein joka lähtöön, mutta monesti hinnat ovat kohtuuttomasti tavallisia akkupaketteja korkeampia. Usein pääseekin halvimmalla kokoamalla akkupaketin itse erillisistä kennoista.



10,8 V 1700 mAh akkupaketti.


Ensimmäiseksi on luonnollisesti päätettävä, minkälaisen akun tarvitsee. 8,4-volttiset akut riittävät ihan mainiosti vakiotasoisille aseille, mutta jo M100-tasolla 9,6 V (= kahdeksankennoinen akku) on useimpien mielestä miellyttävämpi. M120- ja sitä korkeammilla tasoilla akun jännitettä voi edelleen kasvattaa. Lisäksi täytyy selvittää käytettävissä oleva tila ja etsiä sopivat kennot, joilla akku on mahdollista toteuttaa.

Vaikka jännite onkin tärkein moottorin pyörimisnopeuteen vaikuttava tekijä, se ei ole ainoa. Akkukennolla on aina luontaisesti jonkin verran sisäistä resistanssia, vastusta, joka rajoittaa sen mahdollisuuksia syöttää virtaa piiriin. Resistanssi kertoo kuinka iso osa piirissä kulkevasta virrasta muuttuu lämmöksi ja sitä myötä menee hukkaan. Luonnollisesti myös moottorilla, liittimillä ja johdoilla on resistanssia jota on syytä pyrkiä vähentämään, mutta keskitytään tällä erää akun ominaisuuksiin. Pääsääntöisesti NiCd-kennoilla on pienempi resistanssi kuin NiMH-kennoilla ja pitkänmuotoisilla kennoilla suurempi kuin lyhyillä ja paksuilla. Käytännössä on kuitenkin saatavilla hyvin monenmuotoisia ja -kokoisia kennoja joilla sisäinen resistanssi on varsin hyväksyttävissä rajoissa airsoft-käyttöä silmälläpitäen. Mitä enemmän ja nopeammin virtaa kenno/akku voi luovuttaa, sitä suurempi on tulinopeus.

Kennoa valitessa kannattaa etsiä sellaisia malleja joita suositellaan RC- tai porakonekäyttöön, tai jos tarkempia tietoja on saatavilla olisi jatkuvan virransyöttökyvyn hyvä olla luokkaa 20A tai enemmän. Airsoft-ase tosin ei käytä virtaa tasaisesti, mutta yleensä samat kennot voivat myös antaa ulos suuria purskevirtoja. Valmistajista Sanyo tekee erinomaisia NiCd-kennoja, Gold Peak (GP) ja erityisesti Intellect puolestaan ovat kirjoitushetkellä NiMH-kennoissa huipulla.


Akkupaketin kokoaminen

Kun kennot on hankittu, ne pitää vielä koota siistiksi paketiksi ja kytkeä perään sopiva liitin. Kennojen yhteenliittäminen voidaan tehdä joko hitsaamalla tai juottamalla. Hitsaamisessa kennot yhdistetään nikkeliliuskoilla, jotka liitetään sähkökipinällä sulattamalla suoraan kennon pintaan. Tapa on nopea, mutta pistehitsauslaitteet ovat melko kalliita eikä liitos ole sähköisesti välttämättä yhtä hyvä kuin huolella tehty juotos.

Juottamalla akun voi koota myös samojen nikkeliliuskojen avulla (usein kennoissa onkin valmiiksi toisesta päästä kiinni pistehitsatut liuskat juotosta helpottamassa). Juottamisessa käytetään liitoksen tekemiseen matalassa lämpötilassa sulavaa metallia (yleensä tinaseosta) ja työkaluksi riittää edullinen juotoskolvi rautakaupasta. Huonona puolena on juotoksessa vaadittava lämpö, joka voi helposti pilata akkukennon. Kennon sisältö ei yleensä ehdi juotosta tehdessä juuri lämmetä, mutta tiiviste, joka erottaa kennon plus- ja miinusnavat toisistaan saattaa vahingoittua jos kuoren lämpö nousee liiaksi. Rikkinäinen tiiviste saattaa johtaa kennon vuotamiseen tai pahassa tapauksessa jopa räjähtämiseen.

Lämpöhaittojen vähentämiseksi turvallisin tapa on juottaa kennot yhteen käyttämällä liuskaa kummassakin päässä, jolloin lämpöä ei ehdi juuri siirtyä itse kennoon. Haittapuolena liitos on melko iso ja mahdollisesti epäedullinen sähköisesti (= suuri resistanssi). Akkua kootessa pitää myös huomioida etteivät liuskat pääse osumaan ristiin muiden liitosten kanssa.

Seuraava vaihtoehto on irroittaa kennojen miinusnavoilla olevat liuskat ja juottaa aina plusnavasta lähtevä (valmiiksi pistehitsattu) liuska suoraan kennon pinnalle. Liitoksista tulee näin pienempiä ja siistimpiä, ja koska em. tiiviste on lähes aina toisessa päässä kennoa, ei lämmöstä normaalisti ehdi aiheutua ongelmia. Tällä tavalla koko liuska jää kennojen väliin eikä ole pelkoa että se osuisi muihin liitoksiin. Liitosten resistanssia voi hieman pienentää vaihtamalla nikkeliliuskat kuparisiksi, tosin sitten joutuu juottamaan myös suoraan plus-napaan joten varovaisuutta on syytä noudattaa.




Vain yhtä liuskaa käyttämällä saadaan aikaan melko pieni liitos. Yksirivisen akun kennot on lisäksi syytä tukea vaikka sähköteipillä suoraan.


Viimeinen ja kenties paras vaihtoehto on juottaa kennot suoraan toisiinsa ilman mitään liuskoja, kennojen navat suoraan vastakkain siten että väliin jää vain ohuen ohut tinakerros. Koska tällaisessa liitoksessa täytyy yhtäaikaa lämmittää kahta pintaa hyvin nopeasti ja pitää tina sulana molemmilla, on se hieman kinkkisempi toteuttaa eikä sitä käydä tässä sen tarkemmin läpi. Ne lukijat joilla on edellytykset tuollainen liitos tehdä osaavat varmasti ratkaista yksityiskohdat itsekin.



Ilman liuskoja akusta tulee itsekantava, mutta se ei kestä kovaa taivutusta.


Jos käytät jompaa kumpaa viimeksi mainituista tavoista, on myös syytä varmistaa ettei yhtään tinaa pääse roiskumaan kennon plus-navan ympärille. Sen vieressä olevat pienet reiät ovat tuiki tarpeellisia varoventtiilejä, jotka voivat estää kennon räjähtämisen oikosulku- tms. tilanteessa kun kennoon kertyy liikaa painetta. Niitä ei siis ole syytä jumittaa pienillä tinaroiskeilla. Asiaa voi auttaa tekemällä vaikkapa maalarinteipistä pienen sapluunan varsinaisen plus-navan ympärille, jolloin tinaa ei joudu vääriin paikkoihin.

Aina juotoksia tehdessä on oleellista että liitettävät pinnat sekä kolvin kärki ovat täydellisen puhtaita. Epäpuhtaudet johtavat heikkoon lämmönsiirtymiseen mikä puolestaan tarkoittaa että kennoa joutuu lämmittämään kauemmin kuin sille on hyväksi. Samasta syystä juotoskolvin olisi oltava tarpeeksi tehokas (n. 40 W tai vähän yli) tinan välittömään sulattamiseen liitoskohdassa. Kolvin kärkiosa saa myös olla varsin leveä jotta se ei heti jäähdy kun sillä koskettaa kennon pintaa.



Tinaa tarvitaan vain ohut kerros.


Pinnat voi puhdistaa ensin alkoholilla tms. rasvanpoistajalla pyyhkimällä ja viimeistellä hienolla hiekkapaperilla tai hankaustyynyllä. Johdot, liuskat ja muut pinnat sekä kolvin kärki kannattaa tinata kevyesti etukäteen, tinakerros auttaa lämmönsiirtymistä lopullista liitosta tehdessä. Myös juotosjuoksutetta on hyvä käyttää (juoksute estää liitettävien pintojen hapettumista lämmityksen aikana ja edesauttaa tinan leviämistä). Ylimääräinen juoksute pitää kuitenkin siivota lopuksi pois liitoksen ympäriltä.

Lopuksi akkuun kytketään johdot ja liitin. Tilanteesta riippuen voi olla järkevää liittää ensin liitin johtoihin, sitten johdot akkuun, jotta irralliset johdonpäät eivät pääse osumaan toisiinsa ja aiheuttamaan oikosulkua. Jos akku koostuu monesta erillisestä kennokokonaisuudesta, yhdistetään ne samaan tapaan sähköjohdolla. Johdon on hyvä olla mahdollisimman paksua, ainakin 1,0 mm - 1,5 mm kuparijohtoa (eristeineen siis noin 3 mm vahvuista). Silikonieristeinen johto on hyvää, sillä se on erittäin taipuisaa eikä eriste sula helposti juotoksia tehdessä.





Johdot kiinnitetään myös juottamalla, muista varoa kennon liikaa kuumentamista.


Liittimiä on monenlaisia ja ne kulkevat monilla nimillä. Maruin akkujen mukaisesti yleisimpiä airsoft-liittimiä kutsutaan näissä piireissä nimillä mini ja large, airsoft-kaupat toki tietävät mistä on kysymys jos sieltä liittimiä kyselee. Muutoin nämä liittimet kulkevat yleensä Tamiya-nimellä, liittimen isompi versio siis ns. large ja pienempi ns. mini. Elektroniikkaliikkeistä kysellessä on aina paras olla malli mukana ellei varmasti tiedä että liikkeestä ko. liitintä löytyy. Akkuihin tulee aina naarasliitin.



Jos kennoissa ei ole liuskoja, päädyn voi yhdistää erillisellä metallipalalla. Kennorivit saa kätevästi kiinni kuumaliimalla.


Kun kaikki tarpeelliset liitokset on tehty, tarvitsee akku vielä koota jotenkin yhteen ja suojata vedeltä ja lialta. Jos pakettiin tulee kennoja vierekkäin, kiinni toisiinsa, on hyvä laittaa väliin kerros sähköteippiä tai vastaavaa. Tämä varmistaa että ylikuumenemistilanteessa kennot eivät pääse ihan helposti koskemaan toisiinsa, vaikka kennojen oma suojamuovi pääsisikin sulamaan. Tehokas akkukenno voi oikosuljettuna antaa hirvittävästi (satoja ampeereita) virtaa joten jälki voi olla todella pahaa. Airsoft-käytössä akut harvemmin pääsevät kuumenemaan samalla tavalla kuin RC-maailmassa, jossa akku tyhjennetään usein käytännössä yhtäjaksoisesti kokonaan, mutta turvallisuusasioissa on aina hyvä ottaa varman päälle.

Vierekkäiset kennot voi kiinnittää toisiinsa esimerkiksi kuumaliimalla. Akkujen päädyt on hyvä eristää joko tarkoitusta varten suunnitelluilla korkintapaisilla muovipaloilla, tai ainakin kerroksella tai parilla sähköteippiä. Lopullinen silaus ja suojakerros akulle tehdään kutistemuovilla. Se on erityistä muoviputkea, joka kutistuu lämmitettäessä noin puoleen alkuperäisestä läpimitastaan mutta säilyttää alkuperäisen pituutensa. Kutistemuovista leikataan sopivanmittainen pala, sujautetaan akku sisälle, lämmitetään hiustenkuivaajalla tai kuumailmapuhaltimella jotta muovi kiristyy kennojen ympärille ja trimmataan tarvittaessa päädyt saksilla siisteiksi.





Kutistemuovi voidaan muotoilla tarkasti akun mukaisesti.


Valmis akku on latauksen jälkeen heti käyttökelpoinen. Täysi kapasiteetti saavutetaan yleensä parin lataus- ja tyhjennyskerrran jälkeen.

Lisätietoja kennojen ominaisuuksista: www.batteryuniversity.com
Tarvikkeita akun rakentamiseen: www.partco.fi



Kommentteja artikkelista voi lähettää sähköpostitse kirjoittajalle.



Yhteisö

Et ole kirjautunut sisään.

Kirjaudu sisään
Rekisteröidy


Up!