Kaasuaseiden virittäminen

Teksti ja kuvat Carbine, Taitto Gravewind
Viimeksi päivitetty 26.3.2004

Hakemisto

Esipuhe
Kaasujen ABC
Kestävyys, mahdollista kotikonstein?
Erilaiset kaasukoneistot
Kaasuaseiden virittämistä yksilötasolla
KSC
Western Arms
Esimerkki WA:n aseen virittämisestä
Marui
KJW
Kiteytettynä


Esipuhe

Kaasuaseiden virittäminen voi usein olla sähköaseiden kanssa räplänneelle täyttä hepreaa, vaikka kokemusta muista aseista olisikin paljon. Tämä on täysin ymmärrettävää, sillä onhan kaasuaseen koneisto niin mekaanisesti kuin toimintatavaltaan täysin erilainen kuin sähkö- tai jousitoimisen aseen. Jo kaasun ominaisuudet rajoittavat kaasukoneiston rakennetta, sillä kaasu säilytetään säiliössä nesteenä, mutta ampumakoneistoon se täytyy saada kaasuna. Tämä siksi, että nestemäisenä kaasu ei luonnollisesti voi antaa kuulalle tarvittavaa liike-energiaa. Nestemäisenä kaasu myös vie vähemmän tilaa, joka mahdollistaa kaasutoimisen aseen käytön. Täten tavallista kaasuasetta, jossa on normaalikokoinen kaasusäiliö, ei voi edes periaatteessa muuttaa toimimaan paineilmalla alkuperäissäiliötä käyttäen, sillä se on auttamatta liian pieni tällaiseen käyttöön. Kaasuaseiden kanssa piipun pituus on myös täysin erilaisessa osassa kuin esimerkiksi sähköjen. Kaasua menee aseissa niin paljon hukkaan, että pidemmän piipun asentaminen mihin tahansa kaasuaseeseen lisää lähtönopeutta hurjasti. Liian pitkää piippua ei kuitenkaan mihinkään aseeseen saa asennettua ja piipun maksimipituus on täysin asekohtaista.





Kaasujen ABC

Markkinoilla on tällä hetkellä yleisesti kahta eri kaasulajia, sekä kahta eksoottisempaa kaasua, joiden saatavuus on rajoitettu, toisen ollessa laitonta ja toisen ollessa epäkäytännöllistä moderneissa kaasuaseissa. Kaikki nämä kaasut eroavat toisistaan. Näiden lisäksi on myös eri kaasuja sekoittamalla saatuja ponneaineita, kuten American Eagle – kaasut ja erilaiset talvikaasut. Kaikkein helpoin tapa ”virittää” kaasuasetta onkin vaihtaa tehokkaampaan kaasuun.

Duster gas, eli HFC134a on tällä hetkellä heikoin markkinoilla oleva ponnekaasu airsoft-aseille. Kaasu on tetrafluorietaania (CH2FCF3) Tätä kaasua ovat mm. KWC:n, KSC:n ja Maruin kaasut. Tätä kaasua käytetään myös elektroniikan pölyttämiseen, ja siksi se kulkee myös nimellä ”Duster Gas”. Pölyttämiseen tarkoitettuja kaasuja käytettäessä on otettava huomioon, että vain airsoft-käyttöön tarkoitetuissa kaasuissa on mukana voiteluaineita, joten tavallista pölytyskaasua käytettäessä on lippaan täyttöventtiiliin suihkutettava esimerkiksi silikoniöljyä ennen lippaan täyttöä varsinaisella ponneaineella. Suurin osa valmistajista suosittelee ainoastaan tätä kaasua aseisiinsa. Näihin kuuluvat lähinnä kaikki japanilaiset valmistajat, sillä HFC134a on ainoa laillinen airsoft-kaasu nousevan auringon maassa.

Green gas, kaasu, joka kulkee maailmalla myös lyhenteellä HFC22. Suomessa myytävä Green gas sisältää: 15 % hiilidioksidia (CO2), 75 % Dimetyylieetteriä ja 10 % voiteluaineita. Tämän kaasun kanssa ei tarvitse käyttää ylimääräisiä voiteluaineita. Useat kaasuaseet eivät vakiona kuitenkaan kestä Green gasin korkeaa painetta. Korkea paine lisää luonnollisesti myös käytetyn aseen ampuman kuulan lähtönopeutta. Myös hyvin lähellä propaania (C3H8) olevaa green gasia on Suomessa myyty, ellei myydä edelleen. Green gas – tölkkien sisältöä muutettiin muutama vuosi takaperin. Tuon vanhan kaasun tarkka sisältö ei ole tiedossa, mutta sen huhutaan sisältäneen CFC-yhdisteitä. Maailmalla liikkuu myös green gasia, jonka kemiallinen kaava on CH2FCF3CH3.

Red gas on kaasu, jota Suomessa ei tiedon mukaan ole koskaan myyty. Kyseessä on kaasu, joka sisältää otsonia hajottavia CFC-yhdisteitä, joiden käyttö on useissa sivistyneissä valtioissa kielletty Montrealin ilmastosopimuksen nojalla. Täten aitoa red gasia ei saa myydä juuri missään, mutta erilaisia tekaistuja versioita on etenkin USA:n markkinoilla näkynyt. Näistä suurin osat on green gasia vastaavia kaasuja, jotka ovat pakattu punaiseen painesäiliöön. Red gasin huhutaan olevan vanhemman kaavan mukaan valmistettua green gasia, mutta suuremmalla hiilidioksidipitoisuudella.

Black gas on nimellisesti vain huhu, sillä se on puhdasta hiilidioksidia (CO2), jota ei voi suoranaisesti käyttää modernien kaasuaseiden sisäisten säiliöiden kanssa ilman adapteria. CO2-adaptereita on kuitenkin saatavilla, mm. KWC:lta, mutta niitä käytettäessä tulee huomioida hiilidioksidin korkea paine, sekä sen aseen sisuskaluja likaava ominaisuus. CO2 myös kylmenee nopeasti, joka voi johtaa erilaisiin tiivisteongelmiin. Hyvänä puolena mainittakoon toimivuus myös pakkasessa, joka on suhteellisen hyvää aina -10°c asti.


Kestävyys, mahdollista kotikonstein?

On sanomattakin selvää, että aseen, joka on suunniteltu tietylle kaasulle, ei voi odottaa kestävän vahvempaa kaasua. Esimerkiksi WA:n aseen ei voi siis todeta kestävän green gasia vain siksi, että kyseinen ase on sillä toiminut jo tuhansien laukausten ajan. Pikemminkin voidaan todeta poikkeuksen vahvistavan säännön. Suomessa lähes aseessa kuin aseessa käytetään yksinomaan green gasia, joka on ymmärrettävää, sillä se on helpoiten saatavilla oleva vaihtoehto. Silti hajonneiden aseiden määrä on suhteellisen pieni. Miksi? Tämä selittyy suhteellisen matalilla käyttölämpötiloilla. Kaasun paine alenee mitä alemmas lämpötila laskee, joten Suomen yleisimpien käyttölämpötilojen vaihdellessa +10 – +20°c ei kaasun paine kasva vielä mahdottoman kovaksi. Kuitenkin on vain ajan kysymys milloin jotain hajoaa, mikäli käyttää aseessa vahvempaa kaasua kuin mille se on suunniteltu. Kannattaa myös ottaa huomioon, että useasti vahvemman kaasun käyttö aseessa, joka on suunniteltu heikommalle kaasulle antaa aseen myyneelle liikkeelle hyvän syyn luistaa takuukorjauksista, mikäli ase hajoaa.

Useasti ensimmäinen osa, joka kaasuaseissa hajoaa, on jokin tiiviste. Tälle ei juuri voi tehdä mitään, vaan hajonnut tiiviste pitää vaihtaa uuteen. Seuraavaksi hajoava osa on yleensä, aseen mallista ja valmistajasta riippuen, luisti tai jokin kuulan lataukseen liittyvä osa, kuten lataussuutin. Luistin kestävyyttä voi lisätä liimaamalla esimerkiksi pistoolin runkokiskojen etuosaan palan kumia tai vastaavaa iskua vaimentavaa materiaalia, joka ottaa osan luistin iskusta vastaan. TMP:n lukkobufferi-artikkelia voi tutkiskella toisaalla tällä sivustolla ja sitä voi myös soveltaa eri konepistooleihin, mikäli taitoa löytyy. Non-blowback – aseen ollessa kyseessä ei rikkoutuvia osia juuri ole, mutta mekaanisesti kuluvia osa sen sijaan löytyy. Etenkin KWA:n M92-mallin liipaisinkoneisto kuluu nopeasti ja sama pätee myös suurimpaan osaan halvemman hintaluokan aseista, joissa käytetyt materiaalit eivät aina ole parhaita mahdollisia edes airsoft-mittapuun mukaan.


Erilaiset kaasukoneistot

WA:n Magna-blowbackiksi ristitty kaasukoneisto on ehkäpä luotettavin markkinoilla tällä hetkellä oleva koneistotyyppi, WA:n uutta Shibuya Custom Works, eli SCW-koneistoa lukuun ottamatta, josta ei artikkelin kirjoittamisen hetkellä ole juuri tietoa. Magnan toimintaperiaate on erittäin yksinkertainen, mutta samalla nerokas. Se koostuu kaikkiaan kolmesta osasta; sylinteristä, johon on yhdistetty lataussuutin, sylinteriventtiilistä ja kaasuputkesta. Koneistossa on vain yksi tiiviste, joka sekin yleisesti saatavilla oleva kuminen o-rengas, joten rikkoutuneen tiivisteen voi helposti korvata. Koneiston pääperiaate on se, että suuttimesta tulee ulos jousen avulla osa venttiiliä, jonka kuula painaa kiinni ollessaan aseen kammiossa. Näin siis venttiili aukeaa vasta kun kuula on ammuttu ja luistin liike taakse alkaa. Tämä takaa tasaisen lähtönopeuden ja blowback-toiminnon riittävän kaasun saannin. Huonoksi puoleksi lukeutuu ehdottomasti WA:n materiaalivalinta. Muovia kauttaaltaan. Täten lataussuutin on kulutustavaraa WA:n aseissa, ellei sitä korvaa nylonisella osalla. Myös sylinteriventtiileitä on saatavilla metallisina ja se yhdistettynä nyloniseen lataussuuttimeen takaa kestävyyden pitkäksi aikaa. WA:n Magnan kopio löytyy myös mm. Tanakan ja KJW:n USP-sarjan aseista, sekä KWA:n M1911:stä. Myös WA:n lippaista löytyy oma kaasun laajenemiskammio, joka mahdollistaa aseella ampumisen myös sivuttain ja ylösalaisin. Tämä kulkee nimellä R-type – lipas.


Klikkaamalla saat kuvasta isomman version.


KSC:n Hardkick – koneisto toimii hieman samalla tavalla kuin WA:n Magna, mutta on valitettavasti monimutkaisempi. Koneiston toimintaperiaate on sama kuin WA:n Magnassa, mutta KSC:n toteutus on hieman ontuva ja ei täten toimi korkeapaineisilla kaasuilla järin luotettavasti. Hyvänä puolena voi pitää suuttimen ja venttiilin materiaalia, joka on teräs. Täten huonolaatuisten kuulien aiheuttamat syöttöhäiriöt eivät vahingoita suutinta. Vara- tai viritysosia KSC:n hardkick – systeemiin ei juuri myydä, joten rikkoutuneet osat on usein todella hankala vaihtaa. Edes tiivisteet eivät ole standarditavaraa, vaan KSC käyttää tiivisteenä ohutta huulikumia, joita ei saa kuin alan liikkeistä. Suomessa mainittakoon Nemesis Airsoft, tosin toimitusajat ovat usein pitkiä ja osien saanti yleisesti epävarmaa. KSC on myös muunnellut kaasukoneistonsa mittoja eri asemalliensa myötä, joten aseen A varaosat eivät välttämättä sovi aseeseen B, vaikka koneisto onkin pääpiirteittäin sama. M9- ja CZ-75 – malleihin tekee Firefly uusittua kaasukoneistoa, joka käyttää samanlaista sylinteriventtiiliä kuin WA:n Magna.

KSC:n toinen, jo vanhentunut, kaasukoneistotyyppi löytyy valmistajan Glock-sarjasta, sekä TMP:n ja SPP:n tavallisesta versiosta. Kutsukaamme sitä siis Glock-koneistoksi. Koneiston perusidea eroaa sekä Hardkickistä, että Magnasta, vaikka rakenne muistuttaakin hieman Magnaa. Koneistossa on sylinteri, sekä sylinteriventtiili, mutta tällä kertaa venttiili ei tule ulos sylinteristä, vaan jousi painaa sitä kohti sylinterin takaosaa, sulkien kaasun pääsyn muualle kuin kuulalle. Kun paine sylinterissä kasvaa tarpeeksi lähtee kuula kammiosta ja loppu kaasu ohjautuu luistille, joka aloittaa liikkeen taakse. Koneiston hyviä puolia ovat yksinkertaisuus ja luotettavuus myös korkeapaineisilla kaasuilla. Rakenne ei kuitenkaan takaa yhtä tasaista kaasun virtausta kuulalle tai luistin liikkeelle kuin esimerkiksi Magna, joka lieneekin suurin syy siihen, että KSC on siirtymässä Hardkick-systeemin käyttöön kaikissa uusissa aseissaan. Valmistusmateriaalina on jälleen muovi, tosin alumiinista sylinteriventtiiliä valmistaa Firefly, joka myy osaa Rocket Valve – nimellä.

Maruin blowbackeissaan käyttämä kaasukoneisto on käytännössä samanlainen kuin KSC:n vanhempi Glock-koneisto. Vain sylinteriventtiili on eri tavalla toteutettu. KSC:n käyttäessä nuolimaista osaa, jossa on kolme pitkittäistä sakaraa käyttää Marui sylinterin muotoista osaa, jossa on kaksi reikää kaasulle. Toiminta on myös samanlaista Glock-koneiston kanssa, eli luotettavaa myös korkeapaineisilla kaasuilla. Valmistusmateriaali on jälleen muovi, tosin sylinteriventtiiliä saa alumiinisena Fireflylta ja messinkisenä R.C.C:ltä. Maruin Hardkick – koneiston rakenteesta ei ole enempää tietoa. Maruin koneiston kopio löytyy myös KJW:n M9 ja Glock – sarjoista.


Klikkaamalla saat kuvasta isomman version.


Non-Blowback – aseissa on useita erilaisia koneistoja, mutta perusidea on kaikissa sama. Kaasu välittyy kuulalle joko suoraan lippaasta kuten KHC:n malleissa tai hyvin yksinkertaisen koneiston kautta kuten Maruin Mk.23:ssa. Yhteistä kaikille NBB-kaasuaseille on kuulan syöttö, joka tapahtuu liipaisimen välityksellä. Siksi non-blowbackien laukaisu on yleensä jäykkä, sillä liipaisimen liikkeellä liikutetaan yleensä koko sisäpiippua taaksepäin, jolloin kuula siirtyy lippaasta kammioon. Vasta tämän jälkeen ase laukeaa. Tämän ominaisuuden takia kaikki näin toimivat NBB:t ovat kaksitoimisia. Koneiston yksinkertaisuuden ansiosta NBB:t myös kestävät korkeapaineisia kaasuja blowbackeja paremmin. Non-blowbackeissa korkeapaineiset kaasut yleensä aiheuttavatkin vain tiivisterikkoja, jotka ovat yleensä helppoja korjata. Mekaaniselle kulutukselle alttiita osia näissä asemalleissa on yleensä hyvin vähän kaikkein halvimpia aseita lukuun ottamatta. Hyvänä esimerkkinä KWA:n M92 NBB:n sinkkinen laukaisukoneisto, joka saattaa kulua käyttökelvottomaksi jo ensimmäisen 10 000 kuulan aikana.

Maruzen käyttää blowback-aseissaan täysin uniikkia koneistoa, joka lienee yksinkertaisin blowback-koneisto, joka on tällä hetkellä yleisesti käytössä. Koneiston pääperiaate on kaasun jakaminen jo lippaassa kahteen eri ulostuloon, joista toinen menee kuulalle ja toinen luistin liikkeelle. Jakosuhde on suunnilleen 50/50. Koneisto on niin yksinkertainen, että hajoavia osia ei juuri ole, joten toimivuus korkeapaineisilla kaasuillakin on hyvää. Huonoja puolia ovat kaasun tuhlaava jakautuminen ja kylmeneminen ammuttaessa, joka tulee esiin etenkin valmistajan sarjatulta ampuvissa asemalleissa. Maruzenin kaikki asemallit eivät kuitenkaan toimi green gasilla aina toivotulla tavalla, tosin syy tähän löytyy aseiden mekaanisesta koneistosta, joka ei ole suunniteltu korkeapaineisen kaasun mukanaan tuomalle osien nopealle liikkumiselle tai esimerkiksi luistin suurelle liike-energialle. Maruzenin kaasutoimiset haulikot käyttävät taas omanlaistaan kaasukoneistoa, joka ei M870-mallissa tee muuta kuin antaa liike-energian kuulalle ja lataus täytyy suorittaa manuaalisesti. M1100-mallin toimintaperiaate on itselataava kertatuli, jolloin kaasu antaa liike-energian myös lukolle.




Tanakan PEGASUS (Progress, Effective GAS Universal System) on myös yksi erittäin laajalti tunnettu ja ylistetty kaasukoneisto. PEGASUS-koneistossa kuulat ja kaasu ovat kummatkin samassa tilassa, hieman samalla tavalla kuin useimpien GBB-aseiden lippaassa. Tanakan revolvereissa PEGASUS sijaitsee rullan keskellä ja rulla pyörii sen ympäri, jolloin kuulat syöttyvät kammioon. Tanakan kivääreissä PEGASUS sijaitsee lippaassa.

KWC käyttää blowback-aseissaan samankaltaista systeemiä kuin Marui. Valmistajan revolverit käyttävät uniikkia kaasukoneistoa, jossa kuulat sijaitsevat hylsyissä yhdessä pötkössä ja kaasu johdetaan kammioon hylsyn lävitse. Itse kaasusäiliö sijaitsee kahvassa, josta kaasu johdetaan hylsylle pitkähkön muovisen kaasuputken lävitse. Koneisto on suhteellisen monimutkainen, epäluotettava ja tehohävikki on valtava. KWC:n revolverit toimivat kuitenkin täysin samalla tavalla kuin oikeat esikuvansa, eli hylsyt saa irti rullasta ja rulla pyörii ammuttaessa. Täten KWC:n revolverit ovat suosittuja etenkin liveroolipelaajien keskuudessa. Viritysosia revolvereihin ei saa ja varaosatkin ovat aika-ajoin kiven alla.



Kaasuaseiden virittämistä yksilötasolla

Kaasutoimisia aseita on markkinoilla niin paljon, että niitä ei voi mitenkään käsitellä kaikkia tässä artikkelissa. Keskittykäämme siis olennaiseen, eli yleisimpien valmistajien aseisiin. Raakana yleistyksenä voi kuitenkin pitää sitä, että GBB yleensä vaatii jonkin asteisia vahvistuksia toimiakseen green gasilla luotettavasi. NBB:t toimivat green gasillakin ilman ongelmia, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Myös esimerkiksi kaasutoimisten kiväärien kanssa kannattaa käyttää heikompaa kaasua jo turvallisuussyistäkin, sillä green gasilla esimerkiksi Tanakan kivääreiden lähtönopeudet hipovat 160m/s rajapyykkiä, joka ei ole enää turvallinen lähtönopeus muille kuin tarkkuuskivääreille. Käyttötarkoitus ratkaisee toki paljon.



KSC

KSC:n aseet yleisesti ottaen kestävän green gasia jonkin aikaa, jonka jälkeen jotain hajoaa. Yleensä hajoava osa on joko luisti tai jokin tiiviste. Virittäminen kannattaa KSC:n aseessa siis aloittaa luistista, jonka lisäksi tarvittavat osa riippuvat pitkälti aseen mallista. Esimerkiksi Glock-sarja vaatii yleensä metalliluistin kanssa toimiakseen hi-flow, eli korkeavirtausventtiilit lippaisiin. Venttiileiden myötä kasvava kaasumäärä vaatii yleensä myös lisää vahvistettuja osia, joita kannattaa hankkia niin paljon kuin oma budjetti sallii. Mikäli kyseessä on G17, G18c tai G34, kannattaa vahvistettujen osien hankkiminen aloittaa osasta #10 (kuularamppi), joka on näiden vanhemman tuotantoerän Glockien heikko kohta, sillä niissä kyseinen osa on vielä muovia. Muut Glock-mallit ja aivan KSC:n ensimmäisen sukupolven Glockit on varustettu metallisella kuularampilla. Glockien viritysosia valmistavat mm. Firefly ja Hurricane, ja kaikki kertatulta ampuville Glockeille, esimerkiksi G17:lle, valmistetut osat käyvät myös muihin kertatulimalleihin, kuten G19:ään. Myös sarjatuli-Glockien kanssa on sama tilanne. Lisäksi myös kerta- ja sarjatulta mallien välillä suuri osa viritysosista on yhteensopivia. Myös pidempien Glockien piiput sopivat lyhyempiin malleihin ja toisin päin. Myös PDI:n valmistama o-renkaallinen männänpää on KSC:n Glockin virittäjälle ehdoton ostos. Osa vähentää kaasunkulutusta huomattavasti, sekä sylinterin ja männänpään välistä kitkaa.

Glockit ovat täysin oma lukunsa KSC:n aseiden joukossa, sillä ne ovat ainoita KSC:n pistooleita, joissa voi käyttää green gasia edes viritettynä. Suurin osa KSC:n muista malleista hyödyntää Hardkick – kaasukoneistoa, joka on suhteellisen epäluotettava green gasilla, mutta antaa jopa mahtavia tuloksia heikommilla kaasuilla. Hardkick – koneiston heikkous ovat sen tiivisteet, jotka lähtevät helposti pois paikoiltaan green gasilla. Mikäli aseessa on painava luisti, kuten Mk.23 HW – mallissa, ei hardkick – koneisto aina jaksa antaa blowbackille tarpeeksi kaasua edes green gasia käytettäessä. Tästä syystä korkeavirtausventtiileiden hankinta tulee todennäköisesti ajankohtaiseksi koneiston kuluessa. Jostain syystä KSC:n M11 – malli, joka myös hyödyntää Hardkick – koneistoa ei kärsi samoista ongelmista kuin valmistajan muut samaa koneistoa käyttävät aseet, kuten juuri Mk.23- tai M92-sarja. Tämä saattaa johtua M11:n kevyehköstä luistista, joka tosin on vakiona muovia ja tulee green gasia pidempään käytettäessä vaihtaa KSC:n omaan magnesiumista valmistettuun tarvikeosaan. Kaasukoneiston vahvistettuja osia ei Hardkick-koneistolla varustettuihin aseisiin juuri ole saatavilla, mutta mekaaniselle kulutukselle alttiita osia, kuten luisteja tai erilaisia iskurikoneiston osia on myös näihin malleihin markkinat pullollaan. Metalliluistin kanssa kannattaa KSC:n aseisiin myös aina hankkia jäykempi luistin palautusjousi. Mikäli palautusjousen kara on muovia, kannattaa sekin uusia luistin yhteydessä.



Western Arms

Tämän japanilaisen valmistajan tuotanto keskittyy lähinnä M1911-pohjaisiin aseisiin ja Berettan eri pistoolimalleihin. Myös muutama Sigma löytyy mallistosta. Miksi siis näin suppea valikoima? Siksi, että WA ei ole valmis tekemään asemalleja joiden merkintöihin he eivät saa oikeuksia. Kaikissa WA:n aseissa on siis täysin autenttiset merkinnät ja logot. Sisäisesti WA:n aseet ovat varsin konstailemattomia ja kaikista löytyy sama Magna-blowback ja R-type – lipas, tosin tietenkin aseen kokoon sovitettuna. Täten .45-sarjalle tehdyt viritysosat eivät sovi Beretta-malleihin ja toisin päin. WA:n käyttää kaikissa malleissaan joko Heavy Weight – materiaalista valmistettua luisteja (ABS-muoviin lisätty metallia) tai ABS-muovisia luisteja. Kumpikaan ei ole järin vahva vaihtoehto korkeapaineisten kaasujen kanssa käytettynä. Luisti onkin yleensä ensimmäinen osa joka WA:n aseessa hajoaa, lataussuuttimen ohella. Myös vanhemmassa .45-sarjassa hana on hajoavien osien listalla. Uudemmissa malleissa hanassa on vahvikerivat, jotka lisäävät hanan kestävyyttä jonkin verran. Mitään muita näistä ongelmista ei tosin esiinny kuin lataussuuttimen kulumista, mikäli käytetään heikkotehoisempia kaasuja. WA:n aseiden lippaiden yläpuolen tiivistekumit ovat kulutustavaraa ja ne hajoavat helposti. Kulumista voi kuitenkin vähentää madaltamalla lataussuuttimen kuulat kammioon työntävää tankoa, ettei se turhaan hankaa lippaan tiivistekumiin. Sarjatulta ampuvat mallit kannattaa kiertää kaukaa, mikäli hakee luotettavaa asetta. Toki sarjatulitoiminta on hauska niin kauan kuin se kestää, mutta rikkoutuessaan mahdollinen vika on todella vaikea korjata.

WA:n aseen virittäminen kannattaa aina aloittaa lataussuuttimesta, jota tulisi seurata hana (.45-sarja), luisti ja sylinteriventtiili. Myös lippaiden yläpään tiivisteitä joutuu vaihtamaan aika-ajoin, sekä lataussuuttimia vaikka aseeseen olisikin asennettu vahvistettu osa. .45-sarjaa virittäessä kannattaa myös patruunapesä uusia, etenkin metalliluistin asennuksen ohessa, sillä alkuperäinen muoviosa kuluu luvattoman nopeasti. Kunnolla viritettynä WA:n aseet tosin kestävät todella kauan ja toiminta on erinomaista, tosin hintakin on sen mukainen. Yhden kunnolla viritetyn WA:n pistoolin hinnalla saa suunnilleen kaksi tai kolme kunnolla viritettyä KSC:n pistoolia.

Viritysosia etenkin WA:n .45-sarjaan löytyy rajattomasti, lähinnä sen takia, että mallisto on erittäin suosittu Hong Kongissa vaikuttavien IPSC-ampujien keskuudessa. Osia löytyy kymmeniltä valmistajilta, mutta varteenotettavimmat lienevät Guarder, Sheriff ja PGC. Guarder nousee tässä kategoriassa koneiston osillaan ylitse muiden, sillä osat ovat valmistettu ruostumattomasta teräksestä Sheriffin käyttämän tavallisen teräksen sijaan. Myös osien laatu on erinomaista ja huonoja eriä Guarderilta ei ole vielä tullut vastaan. Ehkä laadukkaimmat luistit WA:n .45-sarjaan valmistaa Sheriff, mutta hintakin on suunnilleen kaksinkertainen verrattuna esimerkiksi Den Trinityn Shooter’s Design –sarjaan, jonka laatu on myös erittäin hyvää. PGC:n luistit ovat verrattavissa Shooter’s Designin tuotteisiin sekä laadultaan, että hinnaltaan. Kaikki nämä valmistajat käyttävät osiensa materiaalina alumiinia, josta lopullinen osa tehdään koneistamalla. Täten kestävyys on huomattavasti parempi kuin halvemmalla tehtyjen valettujen osien. Shooter’s Designilla on myös laajin valikoima erilaisia luisteja ja sovitteet ovat yleensä suhteellisen kohdallaan. Aina WA:n luistia asennettaessa tulee kuitenkin varautua viilaamiseen, sillä osat tehdään niin tiukkoihin toleransseihin, että WA:n omat valetut osat eivät aina enää pysy mukana. WA:n .45-sarjan luistia valittaessa tulee myös huomioida seuraavat seikat:

– Takatähtäimen tyyppi. Blade, Novak ja Bomar – tähtäimet vaativat kaikki erilaisen leikkauksen luistiin.
– Etutähtäimen, eli jyvän tyyppi. Onko kyseessä vaihdettava vai kiinteä jyvä?
– Luistin pituus ja merkinnät
– Piippusovitteen (Barrel bushing) muoto ja tyyppi
– Niin sanottu R-cut, eli luistin etuosan leikkaus. Onko luisti tarkoitettu täyspitkälle vai lyhyemmälle pölysuojalle?
– Käyttääkö ase vanhan mallista vai SCW-kaasukoneistoa?


Lisäksi WA:n .45-sarjan yksi- ja kaksirivisten mallien välillä on jotain osia, jotka eivät ole suoraan tai ilman muutoksia yhteensopivia. Näistä mainittakoon lipassalpa, joka ei ole yhteensopiva, kahvavarmistin ja peukalovarmistin, joiden akselien halkaisija vaihtelee yksi- ja kaksirivisten mallien välillä, rungot eivät ole yhteensopivia sekä yksiriviseen malliin tarkoitettu pidennetty luistinsalpa, jota joutuu hieman muokkaamaan sen sovittamiseksi kaksiriviseen runkoon.

Triviatietona mainittakoon, että WA:n .45-sarjan yksi- ja kaksirivisyys riippuu lippaasta ja siitä, ovatko kuulat yhdessä vai kahdessa rivissä. WA:n aseen saa myös ampumaan kertaviritteisesti poistamalla lippaan venttiililukon ja / tai sylinteriventtiilin. Tästä ”ominaisuudesta” voi olla hyötyä esim. vaimennettaessa asetta.


Esimerkki WA:n aseen virittämisestä

Esimerkkiaseena käytettäköön WA:n SV Infinity Tactical Carry – mallia, josta löytyy arvostelu toisaalta tältä sivulta. Aseen piippu on siis 4.3” pitkä ja se asettuu täten suunnilleen samaan kokoluokkaan Glock 19:n kanssa. Aseeseen on vaihdettu kestävyyden kannalta kaikki tärkeät osat:

- Shooter’s Designin 7075-alumiinista työstetty luisti
- Guarderin teräksinen patruunapesä
- Guarderin teräksinen hana + virekynsi
- Guarderin parannettu lippaan ylätiiviste
- Sheriffin messinkinen sylinteriventtiili tiivisteellä
- PGC:n nyloninen lataussuutin
- WA:n parannettu hoppikumi
- WA:n nyloninen osa #8 (piippulukko)
Lisäksi aseeseen on asennettu muutamia osia ja tehty joitain muutoksia, jotka vaikuttavat vain aseen käsiteltävyyteen.

Testissä keskityttiin lähtönopeuden parantamiseen ja sen optimoimiseen mahdollisimman korkealle tasolle ilman komplikaatioita. Kaikki testit tehtiin käyttäen samaa 30bb lipasta, jota lämmitettiin aina laukausten välillä noin kymmenen sekunnin verran. Kaikki tulokset ovat metreinä sekunnissa, käyttäen green gasia ja 0,2g kuulia. Pidempi piippuisen mallin ollessa kyseessä lähtönopeus on luonnollisesti suurempi ja lyhyempi piipuisen mallin tapauksessa pienempi. Aseessa testattiin seuraavia osia:

- Jäykempi pääjousi WA:n P14:stä
- Guarderin hi-flow -venttiilit
- Guarderin pidennetty iskupiikki

Seuraavassa listattuna saadut tulokset eri yhdistelmillä:

Ase ilman yhtäkään testissä käytettyä osaa:
85,4
84,5
85,0
Toiminta hyvää ja aseen kylmenemistä esiintyi vain todella vähän.

Ase P14:n pääjousella:
90,2
91,1
91,2
Toiminta erittäin hyvää ja aseen kylmenemistä esiintyi vain todella vähän

Ase P14:n pääjousella ja Guarderin hi-flow – venttiilillä:
95,5
94,7
95,8
Toiminta kohtalaista ja aseen kylmenemistä esiintyi kohtalaisesti. Blowbackin voima heikompi kuin ilman korkeavirtausventtiileitä. Luisti ei jäänyt taakse viimeisellä laukauksella.

Ase P14:n pääjousella, Guarderin hi-flow – venttiilillä ja Guarderin pidennetyllä iskupiikillä:
94,4
93,8
94,2
Toiminta kohtalaista ja aseen kylmenemistä esiintyi varsin paljon. Blowbackin voima heikompi kuin ilman korkeavirtausventtiileitä. Luisti ei jäänyt taakse viimeisellä laukauksella. Iskupiikin iskiessä venttiiliin tuntui, että se pohjaa.

Johtopäätöksiä testistä voidaan vetää seuraavasti:
- Pidennetty iskupiikki vain lisää venttiileihin kohdistuvaa rasitusta, mutta osaltaan auttaa myös eliminoimaan ns. Light Strike ilmiötä, jossa iskuri ei jaksa iskeä venttiiliä auki tarpeeksi kovaa. Ase siis ei joko ammu tai luisti ei jaksa liikkua tarpeeksi taakse vetääkseen uuden kuulan kammioon. Ilmiötä ei havaittu testin aikana ilman iskupiikkiäkään, joten iskupiikki on siis varsin turha ostos.
- Korkeavirtausventtiilit lisäävät 5-10 % lähtönopeutta, riippuen muista asennetuista osista. Ase kuitenkin kylmenee nopeammin, joten venttiilit toimivat parhaiten vain yli +20’c lämpötiloissa.
- Pelkkä jäykempi pääjousi lisää lähtönopeutta saman verran kuin korkeavirtausventtiili, mutta se on yleensä helpompi asentaa, niitä tarvitsee vain yhden ja Light Strike – ilmiön mahdollisuudet putoavat kutakuinkin olemattomiksi. Aseen toiminta kuumalla myös paranee huomattavasti, mikäli käytössä on korkeapaineista kaasua. Iskurikoneistoon kohdistuva rasitus toki kasvaa, mutta testiaseen teräsosien kanssa ongelmia ei ole vielä ilmennyt ja tuskin ilmeneekään.


Marui

Marui on japanilaiseksi valmistajaksi kunnostautunut harvinaisen hyvin aseidensa kestävyyden kannalta. Valmistajan kaikki asemallit kestävät green gasia paremmin kuin esimerkiksi yksikään KSC:n tekele. Mikään ei kuitenkaan ole ikuista. Maruin asetta viritettäessä ensimmäiseksi kannattaa uusia luisti, jonka jälkeen hankinnat tulee kohdistaa kaasun jakoon liittyviin osiin, kuten sylinteriventtiiliin. Oli kyseessä sitten M9 tai Glock 26. Uuden Desert Eagle .50 Hardkickin kestävyydestä ei ole vielä tietoa ja myös viritysosia on vähän. Metalliluisteja Maruin M9-sarjaan valmistaa Zeke, KJW ja G&G, joista Zeke on sekä kallein, että paras. Zeken luistit ovat alumiinivalua kun taas kilpakumppanit tukeutuvat alumiini-sinkkiseokseen, jonka kestävyys on tunnetusti huono. Kaikkien valmistajien metalliluisteja on halkeillut, joka osoittaa niin valetun murometallin heikkouden kuin myös suunnittelijoiden osittaisin kyvyttömyyden, sillä M9-sarjan luistit halkeavat lähes aina samasta kohtaa varmistimen kohdilta. Glock-sarjaan luisteja löytyy PGC:ltä ja Guarderilta. Näistä luisteista kummatkin ovat todella laadukkaita, mutta Guarder vie voiton materiaalivalintansa perusteella, joka on teräs. Tosin hinta PGC:n tuotteeseen verrattuna on kaksinkertainen. PGC:n luisti on valmistettu alumiinista. Metalliluistia ja -runkoa DE .50 Hardkickiin tarjoaa Zeke. Sylinteriventtiiliä valittaessa kannattaa huomio kohdistaa Fireflyn tuotteeseen, mutta myös R.C.C on toimiva ja materiaalivalinnaltaan hieman Fireflyn tuotetta parempi. Metalliluistin kanssa kannattaa Maruin aseisiin myös aina hankkia jäykempi luistin palautusjousi. PDI:n männänpää on myös Maruin aseisiin kannattava ostos, sillä se säästää kaasua ja parantaa aseen toimintaa jopa huomattavasti. M9-sarjan liipaisinjousi on myös tunnetusti heikko, mutta aidon Beretta M9:n tai M92:n liipaisinjousi käy myös Maruin malliin ja on yleensä helposti saatavilla alan liikkeistä.


KJW

M9- ja Glock-sarjat ovat pitkälti kopioita Maruin aseista. Kumpiinkin siis sopivat Maruin aseisiin tarkoitetut viritysosat tietyin varauksin. Korkeavirtausventtiileiden yhteensopivuutta KJW:n lippaiden kanssa ei ole voitu varmentaa ja PDI:n männänpää yleensä laskee lähtönopeutta KJW:n aseessa, vaikka toiminta paraneekin huomattavasti. KJW:n M9-sarjassa on myös ikävä suunnitteluvirhe, vai pitäisikö sanoa kopiointivirhe, rungon kiskoissa, joiden päällä luisti lepää. Kiskot ovat noin millin liian lyhyet, joka johtaa siihen, että luistin isku sen tullessa kokonaan taakse kohdistuu suoraan ulkopiippuun, eikä kiskojen päihin kuten Maruin aseissa. Tästä syystä KJW:n M9-sarjan ulkopiiput halkeilevat usein. Vian voi kuitenkin korjata helposti liimaamalla esimerkiksi pienet kuminpalat kiskojen etupäihin, joka vaimentaa luistin iskua ja ohjaa sen kiskoihin heikon ulkopiipun sijaan. KJW:n M8000 Cougarin ja Maruin M9-sarjan yhteensopivuudesta ei ole tietoa, mutta KJW:n Glockien eri mallit sen sijaan ovat kaikki yhteensopivia Maruin Glock-sarjan osien kanssa, tosin esimerkiksi KJW:n G23:een ei sovi lyhyemmän G26:n palautusjousenohjain tai piiput. KJW valmistaa myös Glock- ja M9-sarjaansa suoraan metalliluisteilla, joten näiden aseiden kanssa ei heikompia kaasuja kuin green gas kannata edes käyttää. M9:ssä on myös metallirunko vakiona joissakin malleissa. Ulkopiipun hajoaminen M9-sarjassa pätee myös metalliversioihin. Myös KJW:n M9-sarjan liipaisinjousi on varsin heikko, mutta jälleen osan voi korvata aidolla Berettan osalla. KJW:n USP-sarja on kopio Tanakan USP-sarjasta.


Kiteytettynä

Tarkkuuspiipun toiminta kaasuaseessa riippuu täysin alkuperäisen piipun sisähalkaisijasta ja sen erosta tarkkuuspiipun vastaavaan. Myös uuden piipun pituus verrattuna vanhaan vaikuttaa, sekä se valitseeko hopillisen vai hopittoman piipun. Myös LRB (Long Range Barrel) on hyvä vaihtoehto etenkin WA:n .45-sarjan aseisiin. LRB:ssä ei ole hoppikumia ollenkaan vaan kuulan takakierre saavutetaan piipun hieman vinolla porauksella sekä yläpinnan mikroskooppisen pienillä nystyröillä. Piipun huono puoli on säätömahdollisuuksien puuttuminen, mutta sen tuoma lisätarkkuus ja kohonnut lähtönopeus varmasti korvaavat tämän pienen puutteen. Testikappaleena toimineessa WA:n P14.45 HRT Special – mallissa LRB jopa kaksinkertaisti kantaman ja tarkkuus parani huomattavasti. Aseen tehokas kantama vakiopiipulla ja hoppi säädettynä kohdalleen oli noin 25m. LRB:n kanssa tehokas kantama hipoo jo 50m rajapyykkiä ja maksimikantama liikkuu noin 70m tienoilla.

Muiden valmistajien kaasuaseisiin pätevät täysin samat asiat kuin jo mainittujen. Blowback-aseet siis tarvitsevat lähes poikkeuksetta metalliluistin toimiakseen täysin luotettavasti green gasillä ja niiden mukanaan tuoma lisärasitusta täytyy kompensoida muilla vahvistetuilla osilla. Non-blowback-aseet eivät yleensä tarvitse vahvistettuja osia, mutta viritysosia löytyy yleensä korkeavirtausventtiileiden muodossa. Kaikkia kaasuaseita virittäessä on hyvä periaate vaihtaa aina ensin ne osat, joihin kohdistuu suurin rasitus ja sen jälkeen kaikki muut, joihin on varaa. Toki osia voi vaihtaa myös sitä mukaa kuin alkuperäisosat antavat periksi, mutta joskus toisia osia on pakko vaihtaa jonkin toisen uuden osan myötä. Kyseessä on siis varsin ilkeä oravanpyörä, joka ei käytännössä pysähdy koskaan, sillä virittäminen tuo aina mukanaan lisärasitusta aseen koneistolle. Tästä hyvänä esimerkkinä WA:n aseiden lataussuuttimet, jotka ovat, totuutta kaunistelematta, kulutustavaraa.



Kommentteja artikkelista voi lähettää sähköpostitse kirjoittajalle



Yhteisö

Et ole kirjautunut sisään.

Kirjaudu sisään
Rekisteröidy


Up!